Niinpä niin, potkikoon vaikka koko maailma päähän, minähän pidän pintani ja olen sitä mieltä, että kaikessa on jotain positiivista!!!

Sattuipa tässä yhdentoista aikaan männä iltana (tiistai):
Lähdin tyttäreni kanssa käymään Hesessä hakemassa tyttäreni poikakaverin pyynnöstä vähän iltasyömistä. Tietty omat lapset halus kans jotain. Mentiinpä autolla ja ajettiin parkkiin. Tyttö meni edellä ja minä meinasin ensin istua autossa vartoomassa, mutta sitten tulikin mieleen, että onko tytöllä tarpeeksi rahaa, meninpä perään. Tilattiin, istuttiin ja varrotiin, syötiin siinä pehmis yhdessä vartoillessa. Saatiin syötävät ja lähdettiin autolle.... jota ei ollutkaan siinä ruudussa mihin olin sen parkinnut. Paniikki iski, että jätinkö avaimet autoon ja joku "fiksu" on auton pöllinyt ... no ei, avaimet löytyivät taskusta, ei siis ollut ainakaan omilla avaimilla varastettu. Niin, tähän hätään täytyy kertoa, että juurikin päivällä vaihdettiin mieheni kanssa autoja, jotta pääsen viemään poikaa ajamaan sillä motocross pyörällä, jota varten oli juuri hankittu noita vermeitä. Niin, takaisin asiaan! Eipä näkynyt autoa... eiku näkyihän - se oli parkkipaikan toisella laidalla vakuutusyhtiön edessä jalkakäytävällä. Aivan hillitön paniikki, että miten ihmeessä se sinne oli joutunut????? Oliko joku tehnyt pilaa meidän kustannuksella??? Vai mistä nyt oikein oli kyse. Se satametriä sinne autolle tuntui 100 kilometriltä ja sydän hakkas niin lujaa, että korvissa kohisi. Mitähän sieltä auton takaa oikein löytyy????? No, sieltähän löytyi; lasia, kun oli If-vakuutusyhtiön ikkuna särkynyt, sieltä löytyi myös 4 kivillaattaa hajonneina, kun auto oli peräkoukku edellä törmännyt seinään, sieltä löytyi myös ikkunalista - metallinen sellainen - aivan solmussa iskun voimasta. Ja myös sieltä löytyi yksi taittunut peräkoukku, yksi ruttuun mennyt peräluukku.... voi taivas, mitä ihmettä vielä voi tulla???

No, minä soitin poliisille 112:een ja ilmoitin tapahtuneesta, kello oli tällöin 23.07 tai jotain sinne päin. Täti siellä toisessa päässä sanoi, että lähettävät partioauton tulemaan. Siinä sitten esikon kanssa varrottiin poliisia, kävipä siinä vartiofirmanautokin kuskeineen kyselemässä, että "Onko poliisille soitettu?" ja minä sanoin että on, että heitä siinä varrottiin (ja paleltiin, alkaa syksy painaa päälle!!) Soitinpa kotio pienemmille lapsille, kun tiesin heidän vartoovan niitä kanahampurilaisia (jotka jäi syömättä, kun olivat jo nukkumassa, kun kotio päästiin esikon kanssa), että autolle on vahinko sattunut ja että äite joutuu vartoon poliisia. Onni onnettomuudessa - tässä siis sitä positiivisuutta tähän tapahtumaan - oli, että esikon poikakaveri oli jäänyt pienempien kanssa kotio, ei tarvinnut murehtia miten heidän täällä on. Sitten olikin raskas tehtävä soittaa sille miehelle, jonka tiesin olevan jo sikeässä unessa, kun kerta aamuvuoroon oli menossa ja oli jo hyvissä ajoin lapsille soittanut hyvät yöt, ja kertoa hänelle tapahtuneesta. Ihan unenpöpperössähän hän sieltä vastasi, tiedä sitten jäikö hälle mitään mielikuvaa soitosta, mutta pakkohan se oli ilmoittaa (ja hyvä niin, sillä poliisikin sitä kyseli sitten myöhemmin).

Soitin sitten toisenkin kerran sinne 112:een ja kyselin, että mahtaakohan se poliisi olla tulossa, alkoi meinaan paleltaa, kun edelleen sydän jyskytti tuhatta sataa ja jännitti niin, että mitenkähän tässä oikein käy. 112:sta ystävällinen miesääni kertoi, että partioauto 86 (?) on tulossa paikalle. Siinä sitten tuli uudestaan se vartiofirmanauto ja kuski sieltä sitten kyseli minun tietojani, nimeä ja puhelinnumeroa. Poliisikin siihen sitten samaan hätään tuli ja kyselivät mitä oli tapahtunut. No, minä kertomaan, että auto oli omaa elämää elänyt sillä välin, kun olin tytön kanssa hakemassa syötävää ja ulos kun tultiin niin todettiin, että tässähän tämä auto nyt on. Pääsinpähän toisen kerran... ei ku tais olla kolmas, mut kuitenkin... puhaltamaan alkometriin ja totesi tuo poliisi, että kaikki ok! Positiivista siis!!! Sitten nuo poliisit ottivat kuvia tapahtumapaikasta, enempikin kai rikkoontuneesta seinästä, kuin autosta - tai siihen käsitykseen minä jäin. Sitten kyseltiin henkilötietoja, auton papereita, puhelinnumeroa... mitähän muuta, ainakin sen, että onko auton omistaja tietoinen onnettomuudesta. Sitten poliisit juttelivat keskenään ja jossain välissä minulle sanoivat, etteivät kirjoita minulle sakkoa - positiivista!! Sitten alkoi byrokratia, eli poliisi istui autoon ja teki paperityöt, jonka päätteeksi antoi minulle kopion - jonka luki minulle ääneen ja sanoi, että minun täytyy olla yhteydessä vakuutusyhtiöön, niin tähän, johon auto oli vauriota tehnyt kuin myös auton vakuutusyhtiöön. Sanoivatpa nuo, että se on sitten tämän vakuutusyhtiön asia meinaavatko minulle vaatia jotain rangaistusta tapahtuneesta, se selviää kuitenkin sitten, kun olen Ifiin yhteydessä. Sitten poliisit toivottivat hyvää illan jatkoa ja lähtivät pois. Olinpa kyllä kysynyt, että saanko tuolla autolla nyt sitten ajaa, johon toinen poliiseista totesi, että kyllä, jos vain valot toimii, vaihteet pelaa ja myös jarrut. Ja kyllähän tuo toimi - taas positiivista, olkoonkin, että perä on ihan mäsä ja auto lunastukseen menossa????

Joopa joo, se että tämä onnettomuus tapahtui ilta-aikaan oli myös positiivista - ei tullut henkilövahinkoja ja kun ei muita autoja ollut liikenteessä juuri sillä kohtaa niin ei muitakaan autoja sitten osallisena.

Minuu kaikestakin huolimatta riipoooooooo oikein sydämen pohjasta! Miksi juuri minulle? Eikö muka tämä vuosi ole ollut ihan tarpeeksi vaikea ilman tätä pistettä iin päälle? Miksi juuri nyt, kun on tuo miehen auto käytössä.... miksi miksi miksi... olo on kuin 3 vuotiaalla, joka ihmettelee maailman menoa. Jokin tarkoitus tälläkin oli - tyttärelle sanoinkin, että jos vielä joskus iltasella nälkä iskee eikä kotoa löydy mitään sopivaa suuhun pantavaa niin saavat nuoret mennä skootterilla. Sitä mikä se isompi tarkoitus on, ei ihan vielä ole minulle auennut..

Nyt on sitten soitettu vakuutusyhtiöihin ja aika tyly tuomio tuli: auton liikennevakuutus korvaa seinälle tapahtuneet vauriot - omavastuu pois lukien. Mutta sitten mulla ei ole mitään sellaista vakuutusta, joka korvais autolle tapahtuneen vakuutuksen. Tai onhan tuossa kotivakuutuksessa vastuu vakuutus, mutta se ei kuulemma päde autoihin... Pikkasen kiukkuisena kyselin vakuutushenkilöltä, että mitähän varten sellainen vakuutus on sitten olemassa, jos ei korvaa toisen omaisuudelle aiheutunutta vahinkoa.....

Nyt päivän valossa kun tuota autoa olen käynyt katsomassa, niin sen vauriot ovat suuremmat kuin illalla pimeässä nähtiin.  Takaluukku on 1/3 osaa kiharalla ja se on vääntynyt sivupellin alle, vasemmasta sivusta kuskin oveen asti on auto mennyt kasaan - ovet ovat ihan kiinni karmeissa eikä kuskin ovi mene kunnolla kiinni. Jippii hurraa!!! Jos taas jotain positiivista löytää, niin onneksi tuo mies ei ole kovin kiukkuinen. Sanoipa tuo, että harmittaa, muttei ole missään nimessä vihainen.

Varmasti asiat järjestyy jollain lailla! Uskon ja luotan siihen, että tämä viime kädessä tuo tullessaan vielä jotain positiivista!

Here's a shorter vesion in English:
Yesterday evening I was out picking some fastfood with my DD, when our car (my husbands actually) went on it's own way across the parking place and hit the wall of an insurance company. The damage was that the window and wall of the building went broken and the car - at that time, being dark - didn't seem to have that much trouble. I called the police and they came to take my statement and to see what damage had happened. The positive thing in this accident was that no-one was hurt!

I was able to drive the car home, but this morning I realized that the damage to the car is much bigger than what we saw last night. The whole left  side of the car from the back to the drivers door is damaged, the doors are damaged, the back of the car is damaged and what else.

I called my insurance company today to report the accident and now I have to make a report on what has happened. The insurance of the car will pay for the damage done to the building, but no insurance will cover the damage to the car.

With all that has happened to me and my children during this past year would have been enough, so I'm crying out like a 3-year old asking; why me, why now, why why why... I truly believe that there is a bigger "something" in this case; just havent's figured it out yet.